Sonetti 21: Mun Runoni Ei Niitä Ole, Joita

Mun runoni ei niitä ole, joita Ruseiltu kauneus lauluun kiihoittaa, Jotk' avuks ottaa itse jumaloita Ja korukseen jos mitä kokoaa; Ja pöyhkeästi yhteen sulloo summat, Maan, meren aarteet, kuun ja auringon, Ja kevään esikot ja kaikki kummat, Mit' ilman alla olemassa on. Mun totta puhuu tunteheni jalo, Siis usko pois, on kaunis ystäväin, Kuin mikään äidin laps, vaikk' ei sen valo Niin kirkas lie kuin taivaan kynttiläin. Muut kehuskelkoot, joill' on liukas kieli; Minä en kiitä, kun en myydä mieli.