Sonetti 1: Me Kauniilt' Odotamme Hedelmää
Me kauniilt' odotamme hedelmää,
Ei ihanuuden ruusu kuolla saisi;
Vaan kun sen kukka maahan häviää,
Sen muiston perillinen tallettaisi.
Mut sinä, joll' on tulisilmät nuot,
Palosi poltakseksi itses käytät,
Ja miss' on kyllyys, siihen nälän tuot,
Vihaavan somaa itseäsi näytyt.
Sa, joka suloll' ilman sulostat,
Ihanan kevään airut ainokainen,
Näin kukkas silmikkoonsa kuristat
Ja saituudessas olet tuhlaavainen.
Maailmaa sääli: sille kuuluvaa
Sin' et saa eikä hauta kuluttaa.